Metalliala on työllistää ammattilaisia myynnistä alihankintakonepajaan

Julkaistu: 21 September 2020

Metalliala on yksi Suomen suurimmista teollisuuden aloista, mutta moni ei oikeastaan tiedä, mitä sanalla tarkoitetaan. Suomessa alalla on niin suuria kansainvälisiä konserneja kuin pieniä muutaman henkilön pajojakin. Tässä artikkelissa kerron metallialasta hieman tarkemmin. Mitä kaikkea alalla tehdään, kuka alalla työskentelee ja minkälainen koulutus alalle vaaditaan.

Metallista valmistetaan kaikkea suurten laivojen osista avaimiin

Metallista valmistetaan hyvin laajaa kirjoa erilaisia tuotteita arjen käyttöesineistä aina suuriin työkoneisiin ja laivoihin. Metallialan asiakkaita ovat niin kuljetusala kuin teknologiateollisuuskin. Niinpä ala on hyvin moninainen ja monipuolinen, ja sen tuotantoprosessit riippuvat suuresti lopputuotteesta. Erilaisten tuotteiden valmistamiseen tarvitaan erilaisia menetelmiä. Esimerkiksi levyjen valmistukseen käytetään niin hitsausta, leikkausta kuin takomistakin. Komponenttien valmistukseen taas käytetään lastuavaa menetelmää, joka voi olla esimerkiksi sorvaamista tai höyläämistä.

Alalla riittää erilaisia tehtäviä

Metallialalla on töitä niin raaka-aineiden hankinnan, tuotannon, kokoonpanon kuin asennuksen ja huollonkin parissa. Tuotteiden valmistus on automatisoitunut kovaa tahtia, joten vaikka käsityötäkin vielä riittää, tulee nykymaailman metallityöläisen hallita erilaisia tietokoneohjelmia. Yksittäiset kappaleet ja prototyypit saatetaan vielä tehdä käsin, mutta lähestulkoon kaikki muu on robottien ja koneiden valmistamaa. Myös tuotteessa itsessään yhdistyvät nykyään usein sekä metalli että elektroniikka. 

Alihankintakonepajat, kuten Rautalaaki Oy, ovat erikoistuneet uusien tuotteiden tai komponenttien valmistukseen. Ne valmistavat metallista osia asiakkaan suunnitelman perusteella. Osat tulevat yleensä teollisuuden tarpeisiin. Alihankintakonepajoissa tehdään muun muassa CNC-koneistusta, hitsausta ja laserleikkausta, ja niissä työskentelee alan ammattilaisia koneistajista hitsaajiin. Jotkin pajat tekevät myös kokoonpano- ja pintakäsittelytöitä.

Alaan kuuluvia työtehtäviä ovat myös erilaiset asentamisen ja kunnossapidon tehtävät. Kun laitteet on valmistettu, pitää ne vielä asentaa ja huoltaa oikein, jotta ne pysyvät pitkään toimintakelpoisina. Toki alaan liittyy myös tuotteiden myyntiin ja vientiin liittyviä tehtäviä, joissa toimiva henkilö ei välttämättä ole varsinaisesti tekemisissä itse tuotteen kanssa.

Metallialalla työskentelee niin hitsaajia kuin insinöörejäkin

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon suorittanut on ammattinimikkeeltään automaatioasentaja, levyseppähitsaaja tai koneistaja. Työnjohtajilta vaaditaan usein vuosien työkokemusta sekä insinöörin tutkintoa. Alalla työskentelee myös paljon tutkijoita ja tuotekehitykseen erikoistuneita henkilöitä sekä myynnin ja logistiikan ammattilaisia.

jaa